Miekanhiontakivet eli hiomauurrekivet ovat Pohjoismaista tunnettuja muinaisjäännöksiä, joita luonnehtii yksi tai useampi noin 10–100 cm pitkä sileäksi hiottu uurre. Uurteet ovat muutaman sentin levyisiä ja Suomesta tunnetuissa kivissä syvimmillään viisisenttisiä. Tyypillistä uurteille on, että ne syvenevät keskeltä ja kapenevat päistään. Uurteiden yhteyteen liittyy toisinaan myös sileitä laakeita hiomapintoja. Näitä ihmisen tekemiä uria ei tule sekoittaa jääkauden tai muun luonnollisen syyn aiheuttamiin uurteisiin.
Pohjoismaisten miekanhiontakivien syntytapaa ja -ajankohtaa ei ole tarkalleen selvitetty, mutta ne ovat joka tapauksessa esihistoriallisia. Hiomauurrekiviin kuuluu todennäköisesti eri aikoina ja eri syistä syntyneitä uurteita. Skandinaviassa vanhimmat hiomauurteet ajoittuvat kivi- ja pronssikaudelle, mutta etenkin Gotlannissa, josta miekanhiontakiviä tunnetaan eniten, suurin osa niistä ajoitetaan rautakaudelle. Nimitys ”miekanhiontakivi” on käännös gotlantilaisesta kansanomaisesta nimestä ”svärdslipningssten”. Nimestään huolimatta kivillä ei ole hiottu miekkoja. Niiden on sekä Ruotsissa että Suomessa tulkittu liittyneen esihistoriallisiin rituaaleihin, mutta tätä ajatusta on myös kyseenalaistettu, koska kivissä olevat hiomapinnat ja hiomauurteet viittaavat selvästi kivityökalujen työstämiseen. Vastaavanlaisia ihmistoiminnasta syntyneitä uurteita tunnetaan ympäri maailmaa, mutta miekanhiontakivillä tarkoitetaan vain Pohjoismaista tunnettua muinaisjäännöstyyppiä. Suomesta miekanhiontakiviä tunnetaan seitsemän.
Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: arkeologia
