K

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kk Kk
 
Suomen kielen aakkoset
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Muut suomen aakkoset
Åå Ää Öö
Šš Žž
Luettelo kirjaimista

K (k) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 11. kirjain. Kirjaimen nimi on suomen kielessä koo ja äännearvo [k].

Latinalaista K-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain kappa (Κ, κ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan kyrillinen К (к). Yhdennäköisyydestään huolimatta ne ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

K suomen kielessä[muokkaa | muokkaa lähdettä]

K-kirjain merkitsee suomessa soinnitonta velaariklusiilia eli konsonanttia [k]. K ei suomen yleiskielessä voi esiintyä sanan lopussa.[1] Toinen rajoite k:n esiintymisessä suomessa on, ettei suomi vanhastaan hyväksy konsonanttiyhtymää kt. Tämän takia suomen lainasanoissa, jotka perustuvat kt-konsonanttiyhtymän sisältäviin muiden kielten sanoihin, on yleensä kt:n sijasta ht, esim. sanassa mahti (ruotsin sanasta makt).[2]

K-äännettä merkittiin vanhassa kirjasuomessa monin eri tavoin: k yleensä etuvokaalin edellä; c takavokaalin edellä; ki etuvokaalin edellä, q u:n edellä; g nasaalin jäljessä; ch. Kaksoiskonsonantti kk kirjoitettiin yleisesti ck. Lisäksi x-kirjaimella merkittiin ks-äänneyhtymää.[3][4]

Q-kirjaimesta k-äänteen merkkinä luovuttiin 1642 Raamatussa, c-kirjaimesta 1700-luvun jälkipuoliskolla ja x-kirjaimesta 1840-luvun loppuun mennessä.[5][6]

K muissa kielissä[muokkaa | muokkaa lähdettä]

K on yleinen [k]-äänteen merkki germaanisissa kielissä, slaavilaisissa kielissä ja suomalais-ugrilaisissa kielissä. Englannin kielessä K on [k]-äänteen merkkinä germaanisissa lainasanoissa, romaanisissa sen tilalla on C tai Q. Englannissa K esiintyy sanan lopussa vain ck-kirjainyhdistelmässä lukuun ottamatta sanaa trek (vaellus). K ei esiinny myöskään englannissa kaksoiskonsonanttina lukuun ottamatta sanaa trekking (vaellus). Sitä vastoin latinassa ja sen mukaisesti useimmissa romaanisissa kielissä se on harvinainen kirjain ja esiintyy vain lainasanoissa; muulloin sama äänne kirjoitetaan niissä yleensä C:llä tai Q:lla.

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa lähdettä]

Braille K.svg

K k
ASCII 75 107
Unicode U+004B U+006B

K-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa lähdettä]

Pienen k:n merkityksiä[muokkaa | muokkaa lähdettä]

Ison K:n merkityksiä[muokkaa | muokkaa lähdettä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa lähdettä]

  1. Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.1 Klusiilit p, t, k, d, (b, g)) finnlectura.fi. 2001. Viitattu 7.2.2015.
  2. Klaus Laalo: Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä.; Kielikello 4/1990
  3. Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan Viitattu 16.8.2014
  4. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
  5. Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
  6. Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa lähdettä]