Aidon Suomi-Saabin mittariin oli kertynyt 42 vuodessa vain seitsemän kilometriä – "sämpylästä" maksettiin huutokaupassa hirmuinen hinta
Tämä akaasianvihreä Saab 96 sai aikaan melkoisen kuhinan pohjolan autopiireissä. Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta Viiden jälkeen -ohjelman juttu Saabista.
Vuodelta 1979 todennäköisimmin peräisin oleva Saab 96 on valmistettu Uudessakaupungissa silloisen Saab-Valmetin tehtaalla, jossa tätä nykyä rakennetaan Mersuja.
Autosta tekee poikkeuksellisen se, että sen mittarissa on ainoastaan seitsemän kilometriä, eikä klassikkoa ole tiettävästi edes käynnistetty yli neljään vuosikymmeneen.
Ruotsalaisen Netauktions-nettihuutokaupan johtaja Frank Gausland kertoo auton maanneen Länsi-Götanmaan Nossebrossa sijaitsevassa ladossa, johon se oli mitä ilmeisimmin ajettu heti uutena.
Lue myös: Pihalla maanneesta romusta sähköautoksi – tamperelaismies antoi vanhalle Saabille uuden elämän
Samoilla tiluksilla oli vihreän Saabin lisäksi satakunta muutakin ajoneuvoa, mutta useimmat niistä olivat Gauslandin mukaan todella huonossa kunnossa, koska niitä oli säilytetty ulkona.
Saabikin oli löydettäessä lian ja lehtien peitossa, mutta ruostetta suurempia ulkoisia vaurioita autoon ei ollut vuosikymmenten saatossa tullut. Moottorin kunto sen sijaan on kehno, sillä vuosikymmenten lojuminen ei ollut tehnyt sille hyvää.
Myyntihinta ylitti odotukset
Saabin alkuperäinen omistaja ei koskaan halunnut myydä silmäteräänsä, mutta hänen siirryttyä ajasta ikuisuuteen, asetti kuolinpesä auton huutokauppaan.
Korkein huuto oli pitkään 410 000 kruunua eli reilut 39 000 euroa, mutta eilen maanantaina, vain muutamia minuutteja ennen huutokaupan sulkeutumista, autosta tehtiin 500 000 kruunun eli vajaan 48 000 euron tarjous, joka lopulta myös jäi korkeimmaksi.
Gauslandin mukaan huutokauppa ylitti odotukset, sillä arvio myyntihinnasta oli vajaat 24 000 euroa. Ostaja on Göteborgs-Postenin ja Fox-24:n tietojen mukaan ruotsalainen autokeräilijä, joka haluaa pysyä nimettömänä.
Kiinnostus autoa kohtaan oli niin suurta, että Gausland kertoo joutuneensa piilottamaan sen turvallisuussyistä kaupan toteutumiseen asti.
Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, miltä auto näytti sekä ladosta löytyessään että kunnon pesun jälkeen!
Lue myös: Suomalaismies myy Zlatan Ibrahimovicin vanhaa Saabia – konepellin alla yli 300 hevosvoimaa
Lähteet: Netauktion, Göteborgs-Posten, Ny Teknik, Aftonbladet, DagensPS, Fox-24
Uusimmat
-
14:34
Trooppinen myrsky on tappanut 37 ihmistä Madagaskarissa ja Mosambikissa – YK ennakoi valtavia tuhoja
-
14:33
Hyytelömäinen aine vienyt ihmisiä sairaalaan Helsingissä ja Tampereella
-
14:28
Näin silminnäkijät kuvailevat jalkapallostadionin kaoottista tilannetta – ainakin kahdeksan kuoli tungoksessa Kamerunissa
-
14:26
Matti Vanhanen ei asetu ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa – näin hän perustelee päätöstään MTV Uutisille
-
14:16
Jukureista lähtenyt ex-puheenjohtaja Jukka Toivakka: Pääomistaja teki hallituksen toiminnasta käytännössä mahdotonta
-
14:06
Aidon Suomi-Saabin mittariin oli kertynyt 42 vuodessa vain seitsemän kilometriä – "sämpylästä" maksettiin huutokaupassa hirmuinen hinta
-
13:53
Media: Tanska lopettaa kaikki koronarajoituksensa
-
13:47
Euroviisujen semifinaalijako selvillä
-
13:21
Mikkelissä rävähti: Jukurien koko hallitus erosi!
-
13:16
SM-liigassa äkillinen otteluperuutus – pitkään huilanneen joukkueen paluu viivästyy yhä
-
13:14
Monika Lindeman palaa äitiyslomalta Salkkareihin! Muistelee kuvauksissa sattunutta kommellusta: "En siis yksinkertaisesti löytänyt…"
-
13:09
Lumi hullaantui lumesta! Katso, miten Ähtärin panda tekee kuperkeikan hangessa
-
13:00
Johannes Hösflot Kläbo altistunut koronatartunnalle – suunnitelmat muuttuvat
-
12:58
Lontoon poliisi alkaa tutkia Boris Johnsonin "lockdown-juhlia" – uusin paljastus pääministerin syntymäpäiväjuhlista
-
12:49
Ruotsalaishiihtäjä repäisee: "Yritän salakuljettaa nämä Kiinaan" – tuote on todennäköisesti sinulle tuttu
-
12:47
Kasvien lomassa kymmeniä kiloja huumeita – Lahteen saapuneen lastin levityksestä epäillään 14 henkilöä
-
12:45
Pariskuntaa epäillään vauvan pahoinpitelystä Ruotsissa – lapsella vakavia vammoja
-
12:45
Brittimiehen hauskat havainnot suomalaisista: Löytyvätkö nämä asiat sinunkin keittiöstäsi?
-
12:37
Talvesta kannattaa nyt ottaa kaikki irti, sillä isompi käänne on tulossa – Pekka Pouta: "Jos pitäisi veikata…"
-
12:33
Maailman vähiten korruptoituneet maat listattiin – Suomi jaetulla ykkössijalla
-
Lataa lisää