Nainen haki koiransa trimmaamosta, mutta autossa epäilykset heräsivät – pian selvisi syy lemmikin "oudolle" käytökselle
Koiransa trimmattavaksi vieneelle naiselle annettiin vahingossa jonkun toisen lemmikki.
Tammikuun alussa yhdysvaltalainen Tykesha Cherry vei koiransa salonkiin trimmattavaksi. Kun hän myöhemmin samana päivänä palasi hakemaan lemmikkiään, hän sai mukaansa väärän koiran. Virginiassa asuva Tykeshan kömmähdyksestä kertoo Fox News.
Tykeshan mennessä hakemaan lemmikkiään työntekijä oli kysynyt:
– Aa, olet täällä hakemassa Bentleyta?
– Ei, tulin hakemaan Luckya, Tykesha oli puolestaan vastannut.
Työntekijän hakiessa koiraa Tykesha oli keskittynyt kuittiin. Hänelle tuotiin koira ja hän meni autolleen.
Tykeshan mukaan koira katsoi häntä "oudosti". Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Autossa Tykesha otti kuvan trimmatusta koirasta, jonka luuli olevan oma lemmikkinsä Lucky.
Koirassa oli jotakin outoa
Tykesha kertoo, ettei hänen ollut mahdollista katsoa koiraa kunnolla ennen kuin vasta autossa. Siellä hän huomasi, että Lucky näytti jotenkin erilaiselta.
Koira ei reagoinut mitenkään kuullessaan nimensä ja katsoi häntä jotenkin oudosti. Koira ei käyttäytynyt ollenkaan samaan tapaan kuin normaalisti.
Nainen kertoi tapauksesta Facebookissa, jossa hän sai julkaisulleen tuhansia tykkäyksiä ja jakoja. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tykesha soitti videopuhelun poikaystävälleen ennen kuin lähti ajamaan kotiin. Hän halusi kuulla toisen mielipiteen.
Lopulta Tykesha huomasi, että koiran silmät olivat erilaiset kuin Luckyn, ja vei karvaturrin takaisin salonkiin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Kaikki päättyi onnellisesti, sillä Tykesha sai mukaansa oikean koiran.
– Olin todellakin helpottunut, kun Lucky oli jälleen kanssani. En siis ollut väärässä, kun koira mielestäni näytti erilaiselta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tykesha kertoi tapauksesta Facebookissa, jossa hänen julkaisustaan tuli varsinainen somehitti, jota jaettiin tuhansia kertoja.
Katso myös, miten koiran tassuja hoidetaan talvella:
Lähteet: Tykesha Cherry/Facebook, Fox News
Uusimmat
-
12:29
Microsoft: Ukrainaa vastaan tehty kyberhyökkäys voi olla laajempi kuin aluksi arvioitiin
-
12:09
Suomen ensimmäinen Idols-voittaja Hanna Pakarinen muistelee 18 vuoden takaista saavutustaan: ”Paljon on näihin vuosiin mahtunut”
-
12:08
Mikko Rantanen mykistävässä kunnossa – NHL:n tehokkain suomalaistähti huippuillan jälkeen: "Tämä oli todennäköisesti vuoden paras ottelumme"
-
12:05
Tampereen keskustassa syttyi tulipalo, asuinhuoneisto tuhoutui
-
12:02
13 arkista tekoa, jotka voivat kohentaa mielialaasi
-
11:55
Kalle Rovanperän MM-saumasta hurjia puheita – Toyotan tavoitteet vasta edessä: "Siinä on myös varjopuoli"
-
11:54
Satanistisessa temppelissä ei palvota Saatanaa, vaan puolustetaan aborttioikeutta – MTV tutustui hämmennystä herättävään yhdysvaltalaisliikkeeseen
-
11:27
Vehmaalainen tilanpitäjä tallensi villapossun ainutkertaisen ja huvittavan lumileikin: "Ensimmäinen kerta, kun tällaista näkee"
-
11:25
Kazakstanissa ihmetellään, mitä maan protesteissa oikeastaan tapahtui
-
11:14
Oona Mölsä, 28, eteni harjoittelijasta aluehallintoviraston ylitarkastajaksi vain muutamassa vuodessa – kriittinen palaute on työssä arkipäivää
-
11:01
Melkoinen näky – Patrik Laine hämmästytti NHL-seuransa harjoituksissa
-
10:55
Loistaako autosi mittaristo kuin joulukuusi? Katso tästä, mitä eri vikavalot tarkoittavat ennen kuin on myöhäistä
-
10:30
Novak Djokovicilta lausunto karkotuksestaan: "Olen erittäin pettynyt päätökseen"
-
10:17
Poliisi vahvistaa silminnäkijöiden havainnot ruumiista Helsingin Konalassa: Henkirikos liittyy huumeiden myyntiin
-
10:11
Uusi paljastus: Tämä Kimi Räikkösen luksusauto kaupattiin jo kuukausia sitten – ”Todellinen harvinaisuus”
-
10:08
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
10:00
Palatsin entinen kokki paljasti Elisabetin erikoisen pikaruokasuosikin
-
09:55
Joshua pudotti painoaan 90 kiloa: "En usko, että olisin ryhtynyt tähän ilman pandemiaa"
-
09:06
Spice Girls -tähti Melanie Chisholm täytti vuosia – Victoria Beckham julkaisi tyrmäävän yhteiskuvan vuosien takaa
-
09:01
Novak Djokovic karkotetaan Australiasta – mestaruuden puolustaminen jää haaveeksi
-
Lataa lisää