Poliisi tutkii kymmeniä hatkalapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia – "Heitä saalistetaan yössä"
Helsingin poliisilla on ollut tutkinnassa viime vuosina tutkinnassa kymmeniä niin sanottuihin hatkalapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Ne ovat tapahtuneet, kun lapsi on ollut poissa sijoituspaikastaan, kertoo Helsingin väkivaltarikosyksikön päällikkö Jari Koski Rikospaikassa.
Keskiviikkoillan Rikospaikassa Koski kertoi pääkaupungin ajankohtaisista väkivaltailmiöistä – katso haastattelu videolta.
Hatkalapset ovat nuoria, jotka ovat karanneet joko lastensuojelulaitoksesta tai sijaishuoltopaikastaan.
Koski kertoo, että hatkassa olevat tytöt joutuvat uhreiksi jopa useita kertoja hatkareissun aikana myös eri tekijöiden tai usean tekijän toimesta.
Viime vuosina uhreina on ollut 10-15 hatkalaista, Koski sanoo. Luku on arvio, koska juttuja ei tilastoida.
Hatkanuoria saalistetaan yössä
Jutuissa on samantapainen kaava.
– Sijoitettu nuori lähtee hatkaan eli poistuu sijoituspaikastaan luvatta ja sen jälkeen tulee tarve majoittua jonnekin. Tuolla on henkilöitä, jotka osaavat käyttää näitä nuoria hyväkseen. He tarjoavat yösijaa ja alkoholia ja siinä yhteydessä tapahtuu seksuaalirikoksia.
Tapaukset tulevat usein poliisin tietoon viiveellä.
– Nämä lapset on otettu yhteiskunnan huostaan sillä perusteella, että heistä pidettäisiin huolta. Kuitenkin pääsee käymään niin, että he pyörivät tuolla yössä ja siellä heitä saalistetaan, Koski sanoo.
Uusimmat
-
09:30
Suora lähetys Salatut elämät -studiolta kello 12: Maija-Liisa Peuhu täyttää 80 vuotta!
-
09:29
Jalkapallon supertähden joukkoraiskaustuomiolle sinetti – luovutetaanko ex-pelaaja kärsimään yhdeksän vuoden vankeusrangaistustaan?
-
09:24
Tuntuuko sähkölaskusi aiempaa suuremmalta? Et ole väärässä – tässä viime vuoden hintahypyt
-
09:22
Max Verstappen julkaisi treenivideon, F1-fanit tyrmäsivät maailmanmestarin suoritukset heti – "Tämä on noloa"
-
09:20
Oikeusoppinut kritisoi koronapassia: "Rokottamattomat katsottiin spitaalisiksi"
-
08:55
Kirja: Aki Sirkesalon kuolema pysäytti Sami Saaren elämän – turvautui alkoholiin ja lääkkeisiin: "Masennuslääke on hirvittävä monsteri"
-
08:44
Huutokauppakamari myy mustaa timanttia avaruudesta
-
08:24
Sebastian Aho on elämänsä iskussa – yksi tilasto summaa suomalaistähden nykyisen huippuvireen
-
08:23
Katso suorana kello 10: STM ja THL kertovat Suomen pandemiatilanteesta: Onko korona vielä yleisvaarallinen tauti?
-
08:22
HUS paljasti laajan lääkevarkauden Naistenklinikalla – yksi työntekijä otettu kiinni
-
08:01
Hätkähdyttävä tutkimustulos talviolympialaisista
-
07:49
Kirjeenvaihtajan kommentti: Biden lähetti Suomen avulla viestin Putinille, mutta sekoitti Niinistön ja Marinin – näin ohi suun puhuminen näkyy presidentin kannatuksessa
-
07:30
Salkkarit-tähti Maija-Liisa Peuhun, 80, palo näyttelijänammattia kohtaan syttyi lapsena ja roihuaa edelleen: "Ullan kanssa kyllä vielä pärjätään"
-
07:30
Toyota herkutteli Kalle Rovanperän menolla Monacossa – tämä seikka ei miellyttänyt kaikkien silmää
-
07:12
MTV:n jääkiekon MM-loppuottelu ylivoimaisesti katsotuin ohjelma! Näin suomalaiset katsoivat televisiota vuonna 2021
-
07:12
Nämä seikat voivat kertoa siitä, että ruokavaliosi on liian rajoittava: "Yleisesti ottaen ei ole hyvä idea..."
-
07:10
Lauri Markkasella huima ilta entistä seuraansa vastaan – Chicago vei silti pidemmän korren
-
07:00
NHL-legendalle upea tunnustus – Teemu Selännekin hehkutti hyvin tuntemaansa miestä: ”Todellinen soturi”
-
06:48
Neuvottelutulos syntyi! Keitele Groupia koskeva lakon uhka peruuntui
-
06:45
"Kyllä olen lähdössä, olisi erikoista jos en olisi" – näin Vapaavuori kommentoi Pekingin olympialaisia, joita Yhdysvallat boikotoi
-
Lataa lisää