Rahtialuksen törmäyksen syyksi epäillään törkeää ruorijuoppoutta ja törkeää varomattomuutta – kahden kadonneen etsinnät päätettiin Itämerellä

0:56
Katso MTV Uutiset Liven raportti: Tämä turmasta tiedetään.

Kaksi rahtilaivaa törmäsi toisiinsa Itämerellä, kertovat ruotsalaismediat Expressen ja SVT.

Tanskalaisen ja brittiläisen rahtialuksen törmäyksen syyksi epäillään törkeää ruorijuoppoutta ja törkeää varomattomuutta, tiedottaa Ruotsin rannikkovartiosto. Tapauksen vuoksi useita ihmisiä on otettu poliisin säilöön.

Törmäys tapahtui aamuyöllä puoli neljältä Ruotsin aikaa Ystadin ja Bornholmin välissä.

Toinen laivoista kaatui ylösalaisin. Öljyä vuotava laiva aiotaan vetää Sandhammariin. Aiemmin kerrottiin, että laiva uppoaa.

Ylösalaisin kaatunutta laivaa liikennöivän tanskalaisyhtiön Søren Højin toimitusjohtaja on vahvistanut SVT:lle kahden henkilön olleen laivalla. Molemmat ovat tanskalaisia.

Nyt Tanskan puolustusvoimat kertovat Twitterissä, että kahden kadoksissa olleen ihmisen etsinnät päätetään, koska heitä ei onnistuttu löytämään.

Myös Ruotsin merenkulkulaitos kertoo SVT:lle, että etsinnät merellä keskeytetään. 

0:51
Katso video: Tanskalaislaiva kaatui törmäyksessä Ruotsin etelärannikolla. Kuvat: Lehtikuva, Reuters.

Vedestä kuulunut huutoja

Aikaisemmin pelastustehtäviä johtava Bengt Blomqvist kertoi, että vedenvaraan joutuneiden selviytymismahdollisuudet riippuvat paljon siitä, mitä heillä on yllään.

– On olemassa asuja, joiden avulla vedessä voi olla hyvin pitkiä aikoja. Mutta jos niitä ei ole, niin vesi on hyvin kylmää, Blomqvist sanoi SVT:lle.

Onnettomuuspaikalla on kylmä, mutta ei kovin tuulista, kertovat ruotsalaismediat. Veden lämpötila on noin neljä astetta.

– Pelastusveneissä olijat ovat kuulleet huutoja vedestä, kertoi Ruotsin merenkulkulaitoksen tiedottaja Jonas Franzen SVT:n mukaan.

– Emme tiedä tarkalleen, miten (onnettomuus) tapahtui.

Ruotsin rannikkovartiosto on aloittanut onnettomuudesta esitutkinnan. Onnettomuuteen epäillään liittyvän törkeää huolimattomuutta.

SVT:n mukaan toinen laivoista on tanskalainen ja toinen brittiläinen. Ylösalaisin kaatunut laiva on tanskalainen.

Brittilaiva Scot Carrier on rakennettu vuonna 2018. Se on 90 metriä pitkä ja 15 metriä leveä, Aftonbladet kirjoittaa. Tanskalaislaiva on 55 metriä pitkä ja 9 metriä leveä. Se on rakennettu vuonna 1977.

Tanskalaislaiva oli matkalla Ruotsin Södertäljesta Tanskan Nykøbing Falsteriin. Brittialuksen taas oli määrä matkustaa Latvian Salatsista Britannian Montroseen.

Pelastustehtävään osallistuu noin kymmenen laivaa Ruotsista ja Tanskasta. Paikalla on myös useita helikoptereita sekä sukeltajia, kertoo Dagens Nyheter.

Uutinen päivittyy.

Karin Høj
Uppoava laiva Karin Høj on 55 metriä pitkä.

Scot Carrier
90 metrinen Scot Carrier.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja