Pörssisähkön kuukausihinta hipoi ennätyksiä heinä-syyskuussa
Pörssisähkön kuukausihinta hipoi ennätystä heinä-syyskuussa.
Sähkön, maakaasun ja kivihiilen hinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan voimakkaasti vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta raakaöljyn hinnan nousu sen sijaan tasoittui.
Tilastokeskus kertoo, että alkuvuodesta sähköpörssin Suomen aluehinta oli noussut viime vuoden kesäkuun ennätyksellisen matalalta tasolta vuoden 2019 tasolle. Kesällä hinnan nousu voimistui edelleen.
– Syyskuussa 2021 systeemihinnan kuukausikeskiarvo oli ennätyksellisen korkea ja Suomen aluehinta hipoi vuoden 2010 ennätyksiä. Reilussa vuodessa systeemihinta siis nousi ennätyksellisen matalasta ennätyksellisen korkeaksi, Tilastokeskus kertoo tiedotteessa.
– Hintavaihtelu kuuluu sähkömarkkinoille. Uusiutuvan vaihtelevan tuotannon määrän kasvaessa hintavaihtelu kasvaa. Tämän hetken tilanteeseen vaikuttaa heikon vesitilanteen lisäksi Keski-Euroopan korkea sähkön kysyntä.
Sähkön markkinahintojen nousu on näkynyt myös sähkön kuluttajahintojen nousuna heinä-syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien toimitusvelvolliset hinnat nousivat vuoden takaiseen verrattuna 4–7 prosentilla ja edelliseen kvartaaliin verrattuna nousua oli pari prosenttia.
Myös yritysasiakkaiden hinnat nousivat 6–26 prosentilla edellisestä neljänneksestä. Kotitalousasiakkaiden sähkön hinnat perustuvat Energiaviraston julkaisemiin toimitusvelvollisuushintoihin, kun yritys- ja yhteisöasiakkaiden hinnat perustuvat Tilastokeskuksen sähköenergian hintakyselyyn.
Öljytuotteiden hinnannousu tasoittui
Polttoaineiden hinnan nousu heijastui osaltaan sähkön hintaan, koska heikossa vesitilanteessa sähköä tuotettiin polttoaineilla.
– Suomeen tuotavien öljytuotteiden hinnan nousu tasoittui ja raakaöljyn hinta asettui koronaa edeltävälle tasolle vuoden kolmannella neljänneksellä. Polttonesteiden kuluttajahintojen nousu jatkui, Tilastokeskus kertoo.
Tilastokeskuksen mukaan moottoribensiinin ja kevyen polttoöljyn hinnat nousivat heinäkuusta syyskuuhun neljä prosenttia ja dieselin hinta kaksi prosenttia. Kun verrataan hintoja viime vuoden syyskuuhun, oli moottoribensiinin hinta syyskuussa 19 prosenttia, dieselin hinta 22 prosenttia ja kevyen polttoöljyn 45 prosenttia korkeampi.
Kivihiiltä ja maakaasua tuodaan Suomeen pääosin käytettäväksi energiantuotannossa, ja niiden hinnan nousu heijasti maailmanmarkkinahintoja. Kivihiilen veroton tuontihinta heinä-syyskuussa oli noin 60 prosenttia korkeampi kuin edellisellä vuosineljänneksellä.
Vuoden takaiseen verrattuna hinta oli yli kaksinkertainen. Maakaasun veroton hinta oli vuoden kolmannella neljänneksellä noin 56 prosenttia korkeampi kuin edeltävällä vuosineljänneksellä.
Uusimmat
-
13:36
Kela-korvaus yksityisestä koronatestistä jatkossakin 100 euroa
-
13:33
Nyt on talvista! HJK valmistautui kauden päätösotteluunsa sankan lumipyryn keskellä
-
13:33
F1-kuskilta häpeilemätön irvailu viime kisan kohutapahtumista – piikin kohteena Max Verstappen ja tuomaristo
-
13:28
MTV seuraa koronatilannetta: Suomessa on raportoitu 1 781 uutta tartuntaa – kyseessä korkein päivittäinen luku koko epidemian aikana
-
13:23
Elinan pikkutyttö sairastui syöpään ja pian sisaruskin alkoi oireilla – hoidossa unohtuu liian usein tärkeä asia
-
13:22
Erikoinen oikeusjuttu: Alaikäinen tunnusti poliisille ekstaasikaupan – käräjillä paljastui, että "rikoksen" kohteena olikin oma äiti
-
13:16
Britannian pääministeri Boris Johnsonille perheenlisäystä, pariskunnalle syntyi tytär
-
13:15
James Bond -elokuvien tuottajat eivät enää tiedä, miten tarina jatkuu – "Me selvittelemme asiaa, mutta kyllä hän palaa"
-
13:12
Tiia Palménista MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö – Jarkko Sipilästä Rikospaikan vastaava tuottaja
-
13:05
Tapparalta jälkijättöinen reaktio tähtihyökkääjän huimaan saavutukseen – Petteri Sihvonen tyrmistyi: "Vaikea ajatella, että NHL:ssä tapahtuisi tällaista"
-
12:15
Lähes 2 miljoonaa suomalaista ei tunne koronapassinkin lataukseen toimivaa Omakantaa – ikäihmiset eivät ole ainoita avun tarpeessa
-
12:15
EU hyväksyi taksonomian, Suomen metsäteollisuus pettyi
-
12:14
Paperiliitto on valmis lakkoon tammikuussa – erityisesti UPM:n kanssa on kahnausta
-
12:01
Asuntojen vuokrauksessa voi tapahtua syrjintää – samaa sukupuolta ollut pari ja irakilaistaustainen jäivät vaille asuntoa
-
11:59
Hallituksen esitys työelämän koronapassista on valmisteilla – pohdinnassa perusoikeuksiin liittyviä kysymyksiä
-
11:55
Syntymäpäiviään juhliva Mikko Parikka julkaisi suloisen lapsuuskuvan: "Tänään 33 täyteen"
-
11:54
Monesta kylppäristä löytyy saunan kiuastakin pahempi sähkösyöppö – voi tuplata sähkölaskun
-
11:41
Seiska: Laura Malmivaara, 48, on raskaana
-
11:35
Yllättävä tilanne avaamassa sauman: MM-ralli Rovaniemelle? "Tiedämme, että se on mahdollista"
-
11:31
TPS teki merkittävän jatkosopimuksen – Leijoniin valittu luottohyökkääjä jatkaa Turussa
-
Lataa lisää