Kärkkäisellä salainen alennuskoodi koronarokotevastaiselle ryhmittymälle rokotevastaisen materiaalin tuottamiseksi – johtaja ei kommentoi
Koronarokotevastaisella kanavalla on jaettu alennuskoodia Kärkkäiselle ja välitetty Kärkkäisen terveiset. Tavaratalon johtaja Juha Kärkkäinen ei kommentoi asiaa MTV Uutisille.
– Saat Brotherin QL-sarjan etiketti-/tarratulostimista 20 % alennuksen Kärkkäisen verkkokaupan alennuskoodilla. Kärkkäinen lähettää terveiset kanavan seuraajille!
Kyseinen viesti on julkaistu koronarokotevastaista keskustelua sisältävällä Telegram-kanavalla illalla 8. joulukuuta. Viestin on lukenut yli 300 henkilöä.
Maaliskuussa luodulla kanavalla kehotetaan ihmisiä liimaamaan rokotevastaisia tarroja julkisille paikoille. Kanavalla jaetaan valokuvia ja sijainteja, joihin tarroja on kiinnitetty. Keskusteluissa käydään myös läpi tarratulostimia ja muistutetaan Kärkkäiseltä saatavasta alennuksesta.
Tuhannen seuraajan kanavalla on lukuisia valmiita tarrapohjia, joita henkilöitä kehotetaan tulostamaan ja jakamaan. Tarroissa muun muassa kiistetään koronan olemassaolo, kerrotaan koronarokotteen olevan ”lasten pahoinpitelyä” ja nimitetään mediaa virukseksi.
MTV Uutiset on nähnyt kanavan keskustelua. Alussa olevasta sitaatista on poistettu alennuskoodin nimi, sillä se on samanniminen kuin itse kanava.
Koodi ei julkisessa jaossa
MTV Uutiset on kokeillut keskusteluissa mainitun koodin toimimisen Kärkkäisen verkkokaupassa.
Kyseisellä koodilla saa Brotherin QL-sarjan etiketti- ja tarratulostimista luvatun alennuksen. Alennuskoodi ei kuitenkaan toimi muihin tuotteisiin.
Alennuskoodi ei ole julkisessa jaossa. Vaikuttaa siltä, että koodi on luotu vain kyseiselle joukolle, sillä se on tismalleen sama kuin ryhmittymän nimi. Kanavalla on esitetty kiitoksia koodista Kärkkäiselle jo esimerkiksi elokuussa.
Eräs yksityishenkilö on myös ilmoittanut rahankeruusta tulostinta ja tarranauhoja varten.
– Yritän hattu meiningillä kerätä rahaa printteriin (kärkkäisellä n.80e) sekä pariin tarra rullaan, että päästään alkuun. Jos haluat tukea toimintaa ja lahjoittaa vaikka yhden kahvikupillisen toiminnan starttaamiseen ja tukemiseen sekin auttaa jo paljon!
Postaus on julkaistu kanavalla 8. joulukuuta. Julkaisussa on mukana linkki GoFundMe -sivustolle, jossa on noin vuorokauden aikana kerätty rahaa 110 euron edestä.
Kärkkäinen ei kommentoi
MTV Uutisten tavoittama tavaratalo ja verkkokauppa Kärkkäisen perustaja ja toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen ei halunnut kommentoida yhteyttään kanavaan.
Lokakuussa Kärkkäinen ilmoitti lopettavansa ”poliittisten ja ihmisten yhteisiin asioihin liittyvien kannanottojen julkaisemisen”.
Kärkkäinen on aiemmin puhunut avoimesti muun muassa rokotevastaisuudestaan. Hän on myös tehnyt yhteistyötä uusnatsien kanssa ja saanut sakkotuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kärkkäinen Oy on Suomen neljänneksi suurin halpamyymäläketju. Lukuisat yritykset, kuten Finlayson ja Makia, ovat lopettaneet yhteistyön Kärkkäisen kanssa hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi.
Tarratulostimia valmistavan Brothersin pohjoismaiden ja Baltian toiminnasta vastaava John Manelius kertoo, että yhtiö ei ole tietoinen Kärkkäisen toiminnasta heidän tuotteisiiin liittyen. Brothers ei myy suoraan tuotteitaan Kärkkäiselle.
– Tämä aiheuttaa ehdottomasti toimenpiteitä.
Juttua muokattu kello 15.32: Täsmennetty ingressiä.
Katso myös: Asenteet kärjistyvät - mistä rokotevastaisuus kumpuaa?
Uusimmat
-
19:02
Tuttu tarjoilija ei tullutkaan töihin – syyn kuultuaan asiakas ryhtyi toimeen: "Halusin vain auttaa häntä"
-
19:00
Fernando Alonsolta kipeä tunnustus Kimi Räikkösestä – Lewis Hamilton hehkutti suomalaista upealla tavalla
-
18:59
Jukurit-nuorukainen kurittaa kuumavireistä HPK:ta – karmivat virheet johtivat takaiskuihin
-
18:54
Hävittäjäkisan hävinnyt Ruotsi pettyi Suomen päätökseen hankkia Hornetien korvaajaksi F-35 – myös Ranskassa närkästyttiin ja tehtiin erikoinen Karjala-virhe
-
18:44
Onko Suomen hävittäjähankinta askel kohti Natoa? Ilmavoimien ex-komentaja MTV:lle: "F-35-kalusto on kyynärmitan edellä venäläistä kalustoa"
-
18:37
Kimi Räikkönen nauroi "seniilisladiaan" C Morelle: "Tyylikäs lopetus"
-
18:30
Faith No Moren Suomen-keikka peruttiin – solisti Mike Pattonin sairausloma jatkuu
-
18:29
MTV seuraa koronatilannetta: Suomessa ennätysmäärä uusia koronatartuntoja ja 11 uutta mikrontapausta – Kainuussa tehtaan tartuntaketjussa 102 tartuntaa
-
18:22
Ilves julkisti tukun merkittäviä jatkosopimuksia – tähtipuolustaja jää Tampereelle
-
18:16
HUSin Asko Järvinen MTV:lle: Omikron voi olla valtavirus jo tammikuun alkupuolella
-
18:04
Presidentti Niinistö: Hävittäjähankinnalla ei merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan
-
18:00
Seiska: Pekka Haaviston koronalle altistuneet nuoret jatkoivat juhlia vihreiden puoluefestareilla aamuun asti – puoluejohto vaikenee MTV:lle
-
17:55
Mikael Jungner kaatui pahasti sähköpotkulaudalla – toinen osapuoli ei selvästikään tiennyt kikasta, joka opetetaan Hollannissa jo lapsille
-
17:51
Suomen joukkueelle huolia MM-välierän alla – avainpelaaja ohjattu koronatestiin
-
17:47
Valtteri Bottas syttyi muutoksista – Red Bull -pomolta hapan kommentti Mercedestä suosivista ratkaisuista
-
17:40
Uusi testausstrategia julki: Kaikkien oireisten, myös rokotettujen ja lasten, on päästävä koronatestiin pikaisesti – kotitestausta koteihin, kouluihin ja työpaikoille
-
17:18
Real Madrid otti 225 miljoonan euron lainan kasvihuonetta varten
-
17:10
Saksan Angela Merkel kirjoittaa itse avustajansa kanssa omat muistelmansa
-
17:06
Poliisin aseenkäytöstä Oulussa ei aloiteta esitutkintaa
-
17:05
Osaisitko kääntää? Krista Kosonen puhui muinaisnorjaa suorassa lähetyksessä: "Se on aika rivoa matskua"
-
Lataa lisää