F
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
F (f) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten kuudes kirjain. F-kirjaimen nimi on suomen kielessä äf (aiemmin myös ef)[1] ja äännearvo [f].
Ääntämykseltään latinalaista F-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa nykykreikan fii (Φ, φ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan Ф (ф).
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
F-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta digamma (Ϝ). Sen taustalla on seemiläinen kirjain 
. Vaikka Ϝ kreikassa lienee merkinnyt w-äännettä, latinassa F-kirjaimella merkittiin f-äännettä.[2]
F suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
F-kirjaimella merkitään suomen kielessä soinniton frikatiivi [f]. Se eroaa v-äänteestä olennaisesti siinä, että v on soinnillinen, mutta lisäksi saattaa olla pienempiä eroja. Joissain sanoissa f voi ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti, fiksu ~ viksu[3].
F-kirjain on kuulunut suomen kirjakieleen f-äänteen merkkinä jo sen alkuajoista 1500-luvulta lähtien. Tuolloin sitä käytettiin lainasanoissa, joista monet ilmeisesti olivat lounaissuomalaisessa kansankielessä tavallisia, esimerkiksi sanat faari ja fati. Yhdistelmällä ff:llä voitiin kuitenkin joissain sanoissa tarkoittaa h-äännettä kuten sanassa lyffty (lyhty)[4] tai v-äännettä kuten sanassa röffuerin (ryövärin).[5] Lainasanoissa käytettiin myös yhdistelmää ph kuvaamaan f-äännettä: prophetat (profeetat).[5]
Suomen kielessä ei ole vanhastaan esiintynyt, lounaismurteita lukuun ottamatta, f-äännettä. Aikaisemmin se korvattiin suomeen tulleissa lainasanoissakin varhemmin yleensä p:llä (esimerkiksi pelto ← fält, perjantai ← fredag, samoin nimessä Jooseppi ← Joosef), myöhemmin yleensä sanan alussa v:llä (esimerkiksi vanki ← fånge) mutta sanan sisällä hv:llä (esimerkiksi kahvi ja sohva). Naapurikielten vaikutuksesta suomen läntisimmissä ja itäisimmissä murteissa on kuitenkin ollut jo vanhastaan f-äänne. Suomen yleiskielessä f-äänne yleistyi vasta 1900-luvulla kieleen tulleiden uusien lainasanojen myötä.[6]
F muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useimmissa eurooppalaisissa kielissä f-kirjaimen äännearvo on [f].[2]
Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Morseaakkosissa F merkitään: ..-.
- Radioaakkosissa F on suomalaisen standardin mukaan Faarao ja NATO-standardin mukaan Foxtrot
- Pistekirjoituksessa (Braille) F merkitään:
- Tietokoneissa F koodataan eri merkistöissä seuraavasti:
| F | f | |
|---|---|---|
| ASCII | 70 | 102 |
| Unicode | U+0046 | U+0066 |
F-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- SI-järjestelmässä
- Fysiikassa
- f on taajuuden tunnus.
- F on voiman tunnus.
- °F tarkoittaa Fahrenheit-asteita[7].
- F on fluorin kemiallinen merkki[7].
- F on heksadesimaaliluku viisitoista.
- F ajoneuvon kansallisuustunnuksena tarkoittaa Ranskaa.
- Musiikissa
- f on lyhenne esitysmerkinnästä forte (voimakkaasti); ff = fortissimo, fff = forte fortissimo.
- F on C-duuriasteikon neljäs sävel.
- F on F-duurikolmisointua tarkoittava sointumerkki.
- F on transponoivien soitinten F-viritystä tarkoittava merkintä.
- F on radioviestinnässä Ranskan ITU-etuliite.
- F tarkoittaa kalentereissa usein perjantaita (engl. Friday) tai helmikuuta (engl. February).
- F on suomalaisen artisti ja musiikintekijä Fanni Sjöholmin taiteilijanimi
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kolehmainen, Taru: Ällätikulla silmään! Kirjainten nimitykset suomen kielessä. Kielikello, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana F. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Hakulinen, Auli (päätoim.): Iso suomen kielioppi. § 7. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
- ↑ a b Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
- ↑ Olli Nuutinen: Hetkisen pituus ja muita kirjoituksia kielestä, art. Vinskaa, venskaa, tanskaa ja ranskaa, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994, ISBN 951-717-786-0
- ↑ a b c Lyhenneluettelo, Kotus