http://media.tori.fi/

Tavoite

SCM Suomelle – Tori.fi:n toteuttajalle ja ylläpitäjälle – selkeä, helposti ylläpidettävä ja media- sekä työpaikkamielikuvaa vahvasti tukeva yrityssivusto

Ratkaisu

Pitkiin, mutta selkeäksi lohkottuihin sivuihin perustuva sisältövetoinen sivu, nykyaikainen ja helposti lähestyttävä

Toteutus

Helppokäyttöinen, päätelaitteesta riippumaton responsiivinen WordPress-sivusto, viimeistelty ulkoasu ja notkeat työkalut monipuolisen sisällön muotoiluun

Lopputulos

”Saimme aikaan todella lyhyessä ajassa paljon enemmän kuin uskalsimme toivoa” – Laura Kuusela, SCM Suomi

Tiedätkö sinä, millaisessa yrityksessä Toria tehdään?

Tori.fi taitaa olla jo jokaiselle suomalaiselle tuttu kauppapaikka. Mutta millaista on olla töissä Tori.fi:ssa? Millainen mainosmedia se on? Tällaiset kysymykset olivat jääneet toistaiseksi kiireellisempien asioiden jalkoihin, kun Tori.fi:tä oli kasvatettu kansainvälisen mediayhtiä Schibstedin helmoissa, nuoren ja dynaamisen Suomen tiimin voimin maan vilkkaimmaksi kuluttajien väliseksi kauppapaikaksi.

Tori.fi on tietoisesti arkinen ja helposti lähestyttävä palvelu, sen kansainväliset juuret eivät palvelussa ole esillä. Palvelua kehitetään tiukan kuluttajavetoisesti, se näkyy kävijäluvuissa – ja liikkuvan tavaran määrässä. Jokamiehen Tori.fi ratsastaa hybridikuluttamisen trendin aallonharjalla. Konsepti toimii.

Mutta vahvistusta kaipaava yritysmielikuva tarvitsi toimenpiteitä. Erillinen yrityssivusto alkoi olla Torille jo välttämättömyys myönteisen kehityksen vahvistamiseksi.

Sisältöluonnoksista toteutukseen Sisältölähtoinen toteutus on vuoropuhelua

Tori.fi:ssä sivustoprojektia vetänyt Laura Kuusela kävi haasteeseen käsiksi suoraan sisältöjen kautta. Sivujen perussisältö hahmoteltiin ja kokonaisuuden visualisointiin ja tekniseen toteutukseen etsittiin kumppani.

Me H1:ssä innostuimme lähtökohdasta – on harvinaista, että verkkopalvelua pääsee toteuttamaan niin, että myös tuotetun sisällön yksityiskohtiin pystyy vaikuttamaan. Keskusteleva toteuttaminen sisältölähtöisesti toimii sisällöltään rajatuissa palveluissa erinomaisesti ja jatkuvan kehityksen ajattelun soisimme leviävän kaikkialle verkkopalveuiden tuotannossa.

Selkeää, toimivaa, raikasta ja ihmisläheistä Ulkoasu ja sisältö käsi kädessä

Sisältöhahmotelma toimi samalla myös verkkosivuston hahmotelmana. Päädyimme monimutkaisen rakenteen sijaan pitkiin sivuihin, joita elävöitetään kuvin ja tekstimuotoiluin. Kuvituksena sekä Torin käyttäjät, että työntekijät. Torin tunnukset näkyvät tietysti myös sivuilla, puhutaanhan täällä Torista. Kokonaisuus henkii kuitenkin enemmän sitä, millainen yritys on, kuin millainen itse Tori.fi-verkkopalvelu on. Sivustojen välinen suhde haluttiin pitää selkeänä ja asiakaspalveluyhteydenotot ohjata oikeaan osoitteeseen.

Havainnosta muutokseen Palvelu uudistuu jatkuvasti

Ensimmäiset havainnot palvelun toimivuudesta on kesän kuluessa saatu – ja syksy alkaakin jatkokehityssuunnitelmaa laatien. Kehitystapa ei ole Torissa mikään uusi juttu, Tori.fi:tä monitoroidaan ja viritetään jatkuvasti. Yrityssivuille WordPress on alustana joustava, muutosideoihin löytyy lähes poikkeuksetta kustannustehokas ja teknisesti kestävä toteutusratkaisu – ja sisällön ylläpito on helppoa.

bookmark

Jos olet kirjautuneena WordPressiin, on helppo siirtyä muokkaamaan kulloinkin näkyvissä olevan sivua tai artikkelia työkalupalkin linkistä. Mutta jos et ole kirjautuneena, täytyy ottaa huomattavasti enemmän askelia. Mitä jos ne voisi voisikin ohittaa?

liikuntavirasto

H1 oli mukana rakentamassa Helsingin kaupungin liikuntaviraston lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan verkkosivuja. Sivustot toteutettiin WordPressin multisite-asennuksella sekä räätälöidyillä teemoilla ja projektia varten tehdyillä lisäosilla. Liikuntaviraston työntekijät osallistuivat sivustojen suunnitteluun työpajoissa. Funactionnuorille.fi-sivustolta löytyy harrastusmahdollisuuksia yläkoululaisille Easysport.fi esittelee alakoululaisille suunnattuja liikuntatunteja ympäri kaupunkia Nytliikunta.fi tarjoaa liikuntaa nuorille aikuisille Jokaisella sivustolla on löytyvät hieman eri painotuksin toteutettuna liikuntatuntien aikataulut ja […]

WooCommerce logo

WordPress.comia pyörittävä Automattic julkisti eilen illalla Suomen aikaa ostaneensa WooThemesin, joka tunnetaan parhaiten WooCommerse-verkkokauppalisäosan valmistajana. Kolmannen osapuolen tilastojen mukaan WooCommerce on maailman käytetyin verkkokauppa-alusta.